Yhteisopettajuudesta voimaa

Kevät on jo pitkällä ja paljon olemme tänä vuonna tehneet.

Suuri voimavara opettajalle on työpari, jonka kanssa suunnitellaan ja tehdään työtä yhdessä. Kahden ekaluokan oppilaat ovat meidän yhteisiä oppilaitamme. On oppilaan etu, että hänellä on kaksi tuttua aikuista koko ajan lähellä. Me opettajat voimme myös yhdessä pohtia oppilashuoltoon liittyvistä asioista, kun oppilaat ovat tuttuja meille molemmille. Haastavista tilanteista ei tarvitse selviytyä yksin. On aina kollega lähellä, jonka kanssa voidaan asiat selvittää yhdessä. Yhteisopettajuutta voimme suositella kaikille. Enää emme haluaisi tätä työtä tehdä vain yksin.

Useita projekteja ja ryhmätöitä olemme tehneet yhdessä, mm. avaruusprojekti ja eläintutkimus. Kahden luokan oppilaat olemme jakaneet aina sellaisiin ryhmiin, että joka ryhmässä on monenlaisia oppijoita. Lukijat auttavat lukemaan opettelevia, rohkeat rohkaisevat ujompia oppijoita yhteisissä projekteissa.

Istumajärjestyksen suunnittelemme myös aina valmiiksi niin, että jokaisella oppilaalla on aina oma paikka vapaana kummassakin luokkatilassa. Tämä helpottaa siirtymisissä, eikä paikkaa tarvitse etsiä, vaikka oppilaat vaihtavatkin luokkatilaa aina välillä.

Musiikinopetusta olemme kokeilleet tänä vuonna siten, että tunnilla on kaksi opettajaa ja oppilaita on kolmen luokan puolikkaat ryhmät. Oppilaita on ollut noin 33 musiikin tunneilla. Samanaikaisopettajuus on sujunut hyvin näillä tunneilla. Näin voisi jatkaa myös ensi vuonna. Katsotaan, miten käy.

Tulevaisuutta varten olemme suunnittelemassa toimivampaa oppimisympäristöä.Tätä suunnitelmaa pyrimme kehittämään koko ajan ja toivomme, että saisimme rahoitusta suunnitelman toteuttamista varten. Jatkossa haluamme painottaa kädentaitoja ja toiminnallisuutta opetuksessamme. Teemat ja kokonaisvaltaisuus ovat myös keskeisessä osassa.

Odotamme innolla ensi syksyä, kun pääsemme yhdessä kokeilemaan uusia suunnitelmiamme.

Kaisa / Jonna ja Anu

Advertisements
Leave a comment

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: